Kirjoittanut ritviecav | syyskuu 27, 2010

Mikä ihmeen Marche

Tämä on Marchesta, nykyisestä kotiseudustani kertova blogi. Alan pikku hiljaa täyttää tätä blogiani asuinkuntaani Monter San Vitoa ja  Marchen lääniä koskevalla aineistolla. Jottei kenenkään enää tarvitsisi ihmetellä: Mikä ihmeen Marche. Kuten tapahtui joitakin vuosia sitten tämän kirjoittajan kertoessa Turun Sanomissa silloisesta Miss Marchesta Anna Falchista.

o

Italiaksi Marchen maakunta tai lääni on nimeltään Le Marche, mikä osoittaa sen, että on olemassa useampia “Marcheja”. Tosiasiassa niitä onkin viisi: Anconan, Pesaro-Urbinon, Maceratan, Fermon ja Ascoli Picenon provinssit, jotka ovat saaneet nimensä pääkaupunkinsamukaan. Niistä Ancona on koko läänin pääkaupunki.

o

Jo kulunut ja merkityksensä menettänyt fraasi, jota vieläkin jotkut käyttävät Marchesta on: Parempi kuollut kotona kuin marchelainen ovella. Sanonta perustuu siihen tosiasiaan,että marchelaiset keräsivät Rooman valtakunnan aikana ihmisiltä veroja.

o

Täällä Marchessä meitä suomalaisia on parisenkymmentä tai ehkä enemmänkin. Meillä on myös vuodesta 1990 toiminut pieni, mutta (varsinkin alussa) pippurinen yhdistys Club Finlandia Ancona. Toivomme saavamme riveihimme myös niitä Marchen suomalaisia, jotka eivät ole tienneet mitään olemassaolostamme, niin kuin mekään emme ole tienneet heistä.

o

Tervetuloa tutustumaan Marchen maakunnan saloihin.

(RVC)


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Kategoriat

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.